Erkka Westerlund on arvostettu suomalainen valmentaja ja urheilualan vaikuttaja, tunnettu kyvystään luoda voittavia joukkueita ja kehittää nuoria pelaajia. Hän on valmentanut useita vuosikymmeniä sekä kotimaisella että kansainvälisellä tasolla ja saavuttanut muun muassa useita MM-mitaleita. Westerlundin valmennusfilosofia painottaa kokonaisvaltaista ihmisen huomioimista ja jatkuvaa oppimista. Haastattelun tavoitteena oli syventyä ihmislähtöisen valmentamisen maailmaan ja lisätä ymmärrystä siitä, mitä on urheilija- ja pelaajakeskeinen lähestymistapa.
Olen nyt yhä enemmän puhunut ihmislähtöisestä valmennuksesta. Tietenkin se on ihan sama, onko se pelaajalähtöinen, urheilijalähtöinen tai ihmislähtöinen, mutta kuitenkin on kysymys siitä ihmisestä, jonka kanssa me teemme töitä.
Taustalla on se, miten voidaan oppia ja kehittyä paremmin sekä miten voimme auttaa seuraavia sukupolvia eteenpäin. Kyse on oppimisesta ja kehittymisestä, kun puhumme urheilusta. Lähtökohta on mielestäni se, että vuosikymmenien aikana ihmiskäsitykset ovat menneet paljon eteenpäin ja oppimiskäsitykset ovat kehittyneet. Näihin asioihin käsitykseni perustuu. Jos me oikein yksinkertaisesti ajattelemme, niin meillä on ollut valmentamisessa aika mekanistinen ihmiskäsitys. Suuntaus on nyt yhä enemmän humanistinen ja holistinen ihmiskäsitys. Se on enemmän nykyaikaa - onhan koko yhteiskunta muuttunut. Ja se on keskeistä huomioida urheilijoiden kehittämisessä.
Itsekin tein 30 vuotta sen aikaisella valmennustyylillä töitä. Aiemmin keskityimme enemmän urheilijan fyysisten ominaisuuksien ja yksittäisten taitojen kehittämiseen. Tai ei me oikein valmennettu suoraan ihmistä.
Ajattelen, että painopiste on siirtynyt siitä, ja ymmärryksemme on lisääntynyt. Emme valmenna vain urheilua, vaan valmennamme ihmistä. Tämä on keskeisin asia: urheilija ei ole enää pelkkä valmennuksen kohde, vaan tavoitteemme on tehdä urheilijasta aktiivinen ajattelija, toimija ja tekijä. Tavoitteena on saada urheilijan sisäiset voimavarat, erityisesti henkiset voimavarat, käyttöön. Emme työnnä urheilijaa ulkoapäin eteenpäin, vaan haluamme, että urheilija itse alkaa vetämään “sisältäpäin”, haluten oppimaan ja kehittymään. Tämä lähestymistapa parantaa myös oppimisen tehokkuutta.
Urheilun itseisarvo on tuottaa iloa, innostusta ja mielihyvää. Emme tee urheilua jonkin muun asian vuoksi, vaan koska se on itsessään mukavaa. Haluamme liikkua ja urheilu tuottaa hyviä asioita ihmisille ja yhteiskunnalle, mutta urheilun paras itseisarvo on juuri tuo ilo ja innostus.
Mielestäni tämä on asian ytimessä. Meillä on ollut voittamis- ja menestymiskeskeinen lähestymistapa urheilussa, mikä tuo sitten ulkoista painetta. Totta kai huippu-urheilussa menestyminen on tärkein tavoite, mutta se on lopputulos. Keskeistä on, miten siihen päästään: oppimisen ja kehittymisen kautta. Holistinen näkökulma urheiluun on tärkeä. Urheilu on osa ihmisen elämää ja urheilun kautta opitut asiat auttavat pärjäämään elämässä.
Urheilu ja elämä kietoutuvat toisiinsa ja urheilun kautta voimme toteuttaa itseämme ja menestyä. Se on hienoa aikaa elämässä ja urheilu voi opettaa paljon elämääkin varten. On tärkeää, että nuori ymmärtää tämän olevan yksi hieno vaihe hänen elämässään. Meidän tulisi nähdä iso kuva eikä käpertyä urheilun sisälle. Urheilussa tulee välillä pettymyksiä ja epäonnistumisia, mutta ne ovat hyviä kasvun paikkoja.
Jos mennään ihan ytimeen ja yksinkertaistetaan asioita, niin näen urheilun tärkeimpänä tehtävänä ihmisen henkisen kasvun tukemisen ja motivaation löytämisen. Valmentajan tärkein tehtävä on auttaa urheilijaa löytämään oma sisäinen motivaatio. Mitä haluat tehdä nyt ja tulevaisuudessa? Haluan painottaa, että urheilijan pitäisi itse ajatella ja miettiä. Motivaation valmentaminen lähtee ajattelun valmentamisesta.
.png)
Jos mietitään sitten harjoituksia, niin harjoittelussa tulee olla läsnä pelaajalle mahdollisuus käyttää ajatteluaan, tehdä valintoja ja päätöksiä. Tavoitteena ei saa olla, että urheilija vain toteuttaa annetut ohjeet ilman omaa pohdintaa. Urheilijan tulisi reflektoida omaa toimintaansa ja miten asiat menivät.
Valmentajan on myös tärkeää tiedostaa, kenellä urheilijoista on jo sisäinen motivaatio ja ketkä eivät vielä tiedä, mitä haluavat. Nämä kaksi ryhmää vaativat erilaista työtapaa. Ihannetilanteessa on kehityshaluisia urheilijoita, joiden kanssa työskennellä. Jos urheilija ei tiedä, miksi hän on mukana, valmentajan tehtävä on kirkastaa hänen ajatuksiaan. Meidän tulee auttaa urheilijoita löytämään, mitä he todella haluavat tehdä, eikä yrittää pitää heitä mukana väkisin.
Suomalaisen urheilun ja jääkiekon vahvuus on ollut urheilun substanssissa. Tämä ei muutu tulevaisuudessakaan. Näen kuitenkin, että ihmisenä kasvaminen on suuri kehitysmahdollisuus. Meidän tulisi olla maailman parhaita ihmisten kehittämisessä ja sitä kautta yhteistyön parantamisessa. Hyvä yhteistyö riippuu yksilöistä, ja tässä on suuri mahdollisuus kasvaa yksilöinä, jotta olemme valmiita hyvään yhteistyöhön. Tämä on tärkeä asia, vaikka sitä ei heti ymmärretä. Meillä on iso tehtävä tukea ihmisten henkistä kasvua ja sivistämistä.
Aivan juuri näin. Ja kun ajatellaan urheilun roolia yhteiskunnassa, uskon että sen merkitys tulee kasvamaan merkittävästi. Ihmisten fyysinen kunto on selvästi taantunut ja se vaikuttaa ihmisten toimintakykyyn, joka alkaa olla kyseenalainen. Se ei ole ehkä riittävä ja puhumattakaan henkisestä puolesta. Nykyään kuulee paljon uutisia siitä, miten nuoret oireilevat, ovat ahdistuneita ja niin edelleen. Tämä on vielä isompi tehtävä kuin fyysisen hyvinvoinnin ylläpitäminen. Meidän on autettava ihmisiä selviämään elämän haasteista ja vaikeuksista. Elämä tarjoilee monenlaisia hetkiä ja välillä tulee pettymyksiä. Mutta meidän on jatkettava eteenpäin.
Yksi tärkeä taito on itsetuntemus. On tärkeää, että urheilija oppii tuntemaan itsensä, vahvuutensa ja heikkoutensa. Tämä on henkisen kasvun perusta. Itsetuntemus on keskeinen kehittymisen kannalta.
Toinen tärkeä kokonaisuus on ajattelutaito. Urheilijan täytyy kehittää omaa ajatteluaan ja valmiuttaan havainnoida ympäristöä ja reagoida siihen. Valmennuksessa meidän tulisi tukea urheilijan ajattelun kehittämistä. Valmennuksen maailma pitäisi muuttua monologista dialogiksi. Tämä mahdollistaa reflektoinnin, mikä on tärkeää kehittymiselle. Itseään ja omaa ajatteluaan täytyy pystyä tarkastelemaan kriittisesti.
Valmentajan ei tulisi antaa valmiita vastauksia, vaan kysymyksillä herättää urheilijan ajattelemaan ja pohtimaan itse. Tämä on olennainen osa jokapäiväistä valmennusta. Valmentajan tulisi pohtia, toteutanko monologia vai dialogia? Saanko urheilijan ajattelemaan ja pohtimaan asioita itse? Osallistaminen on keskeistä. Urheilijan pitäisi osallistua suunnitteluun, toteutukseen ja seurantaan. Aiemmin urheilijaa ei osallistettu näihin vaiheisiin, vaan hän toteutti annettuja tehtäviä.
Tutkimustietoa kyllä tähän löytyy. Itsemääräämisteoria (Self-Determination Theory, Richard M. Ryan ja Edward L. Deci) korostaa autonomian tunteen vahvistamista, mikä lähtee osallistamisesta. Ilman tätä autonomian tunnetta ei synny. Myös pätevyyden kokemus ja yhteenkuuluvuus kuuluvat tähän motivaatioteoriaan.
Meidän on löydettävä keinoja, joilla voimme lisätä valmentajien taitoja ja valmennusjohtamisen taitoja toimia ihmisten kanssa. Meillä on tällä hetkellä iso tarve valmentajille, jotka auttavat muita valmentajia kehittymään. Minulla kesti 30 vuotta ymmärtää, että jokainen valmennustilanne on myös oppimistilanne valmentajalle. Niistä voi oppia jopa enemmän kuin urheilija. Tätä emme ole oikein sisäistäneet.
Ihminen on aina osa isompaa kokonaisuutta. Autoritäärinen toiminta, jossa joku ylhäältä päin sanoo, mitä tehdään, on katoamassa. Nyt meidän pitäisi luoda luottamus ja yhteinen ymmärrys toisen ihmisen kanssa. Kukaan ulkopuolinen ei enää kerro, miten toimia. Meidän tulisi yhdessä sopia, miten toimimme ja mitä tavoitteita asetamme
Tänä päivänä kaksi isoa asiaa nousee esiin, kun tehdään yhdessä: sovitut tavoitteet ja sovitut toimintatavat. Meidän pitäisi seuroissa keskittyä siihen, miten toimimme yhdessä. Arvostetaan kaikkia ihmisiä, joiden kanssa teemme työtä, ja kohdataan jokainen arvostavasti. Ilmapiirin tulisi olla auttamishaluinen. Olemme menossa kohti ihmislähtöistä ja yhteisöllistä toimintakulttuuria. Tämä vaatii yhteisiä tavoitteita ja sovittuja toimintatapoja. Siirtyminen autoritäärisestä johtamisesta ihmislähtöiseen toimintaan vaatii kuitenkin kulttuurimuutosta.
Haastattelija: Toni Eskola
Kuvat: Erkka Westerlund